Padam, padam, padam

Olen tässä jo muutaman kirjoituksenpalasen näpytellyt koneelle, mutta hetkellisessä itsekritiikin puuskassa en oikein tiedä mitä tähän kirjoittaisin. Ehkä copypastetan sekalaisia kappaleita siitä mitä tähän asti olen kirjoittanut:

…

Ja kun vaihtoon lähtee niin innosta piukeena, niin kyselin itseltäni, että olenko nyt tarpeeksi kolunnut tätä maata. No en siinä mielessä, että ainahan täältä mielellään enemmän näkisi, mutta kyllä siinä suhteessa, että eihän sitä nyt joka viikko voi jossain toisessa kaupungissa viilettää. Itse asiassa en ole käynyt ollenkaan Etelä-Ranskassa, nimittäin aina kun olen miettinyt, että josko kävisin jossain, niin olen päätynyt… Pariisiin. Se on lähellä, ja pidän siitä niin paljon! Siellä on aina uutta nähtävää, tai sitten voi vain kävellä niillä samoilla kaduilla, ja nauttia maisemista ja tunnelmasta. Siitä ei millään ole tässä ajassa saanut yliannostusta, ja olen varma, että tulen käymään siellä joskus myöhemminkin.

…

Vaikea tietysti itse analysoida, että olenko nyt muuttunut täällä ja jos olen, niin mihin suuntaan... Ensimmäinen asia mikä tulee mieleen, on että mun hiukset eivät ainakaan ole olleet ikinä niin rumat kuin ne ovat nyt. Niin pinnallista kuin se onkin, olen lähes masentunut niiden kanssa. Näin kuvan Jared Letosta kivoissa pitkissä hiuksissa, ja ajattelin että mäkin haluan magean surffitukan. Voin kertoa, että en todellakaan näytä Jared Letolta. Nää hiukset kyllä kasvaa melkein silmissä, mutta ei alaspäin, vaan jokaiseen ilmansuuntaan. Ja kun vielä värjäsin ne englannin reissulla vaaleammaksi, niin näytän siltä, kuin päähäni olisi liimattu valkoinen kana... Ja pääsiäinenkin meni jo. (Klonk, kuten Saara sanoisi tällaisen puujalkavitsin jälkeen :).

…

Onkin ollut mielenkiintoisempaa jutella jostain ihan muualta tulleiden kanssa niiden maista ja  kulttuureista. Vaikka aina voi ottaa kirjan käteen tai lukea netistä eri yhteiskunnista, niin on jotenkin paljon elävämpää kun joku sieltä tullut kertoo omasta maastaan. Eilen vaikka juttelin terassilla yhden tsekin kanssa, ja onhan se jotenkin aika kiinnostavaa, että joku suunnilleen oman ikäiseni on niinkin lähellä Suomea syntynyt kommunistiseen valtioon.

Tai kun yksi intialainen poika kertoi ihan seesteisenä, että kuinka täältä tullessaan sitä odottaa todennäköisesti jo joku tyttö, kenen kanssa se menee suoraan järjestettyyn avioliittoon. Vaikka se ei pidä instituutiota hyvänä, niin sille itselleen vaihtoehdot on hyväksyä se, tai pahimmassa tapauksessa menettää kokonaan välit omaan, melko konservatiiviseen perheeseensä.

…

Tässä melko pienehkössä tilassa asuessa olen myös ymmärtänyt, että omistan liikaa tavaraa. Eläminen tuntuu jotenkin yksinkertaisemmalta vähemmän kanssa. Löydän kaiken helposti, on helppo siivota, ja käytän tavaroita joista oikeasti pidän. Eli ajattelin tehdä pienen pohdinnan jokaisen varastossani olevan tavaran suhteen, ennen kuin nostan sen asuntooni. Itselläni on esimerkiksi ollut kolme pahvilaatikollista vanhoja leluja just in case tulee teemabileet, ja tarvitsisin juuri sen hassun naamarin tai tietyn sheriffimerkin. Vaikka kuinka teemabileitä rakastankin, en ehkä halua kaikkea sitä tavaraa sänkyni alle keräämään pölyä vain niitä varten.

No niin, näinhän tää meni nopsakasti! On vähän kymmenen sivun parityö- esseen kanssa puuhaa, kun teen sitä yhden ranskalaisen kanssa, joka ei osaa kirjoittaa englantia.

Ei, mutta oli tosi vaikea laittaa jotenkin yhtenäiseksi paketiksi sitä mitä nyt ajattelen. Kuukaudet tuntui vaan hujahtavan ohi! En mä nyt ihan missään tunteiden pyöremyrskyssä ole, mutta on kyllä molemminpuolisia tunteita, että toisaalta haluaisin vielä jäädä tänne, ja toisaalta on tosi kiva tulla Suomeen. Mutta sehän se taitaa optimaalitilanne vaihdon jälkeen ollakin.

Joten ystävät. Siskot. Siskojen äiti. Toveri Nina. Kiitos kun olette jakaneet matkani näin virtuaalisesti, pidätelleet hengitystä vauhdikkaita käänteitäni seuratessa ja vuodattaneet ehkä muutaman kyyneleenkin ranskalaisten vedättäessä tällaista sinisilmäistä skandinaavia. Tarina jatkuu kesäisessä Suomessa, eli pian päästään vaihtelemaan kuulumisia ihan kosketusetäisyydeltä.

À bientôt!

Money money money.. it's so funny

En tässä pariin viikkoon ymmärtänyt ollenkaan, että mitkä karnevaalit meidän koululla oikein oli pystyssä. Täällä on tuntuu olevan HSE:tä enemmän kulttuurissa, että tapahtumat pitää vain tietää jostain kontekstista tai bongata kahvipöytäkeskusteuista, ja asioista on kovin vähän kirjoitettua tietoa missään nettisivuilla tai facebookissa. Joka kerta siis hieman hämmennyin kulkiessani aulan läpi sen ollessa täynnä ilmapalloja, koristeita, julisteita, ja Beyoncét niin lujalla, että musiikki kuului kolmanteen kerrokseen. Sen lisäksi kaikkea tarjottavaa esillä: kahvia, kokistölkkejä, croisantteja ja auringonkukaksi pukeutuneiden opiskelijoiden tarjoamia suklaaleivoksia.

Hölmistyneenä sitten söin niitä ja kysyin yhdeltä ranskalaiselta Virginialta, että mikä 24/7 vappu siellä oikein on menossa. Se selosti, että täällä koulun kolmesta eri toiminnsta: liikunnasta, taiteesta, ja yleisistä opiskelija-asioita vastaa aina yksi ….charity, ja niillä on nyt vaalikamppailut menossa. (Ollaan tässä hieman hymyilty, että mistä google translaattorista ne on bongannut ton ”charityn”, koska ainakin itselleni ainoa sanasta mieleentuleva käännös on hyväntekeväisyys. Mutta ajaa asiansa).

Ihmettelin siinä ääneen kokoillessani lounaani oheen salaattia ja juomaa, että on kyllä melko muhkea vaalibudjetti jos riittää varat järjestää ruokatarjoilu koko koululle, ja vastaukseksi sain, että esimerkiksi yhden liikuntakerhon vaalibudjetti on 20 000 euroa. Niillä on järjestettävänä muutamia turnauksia ja isompia tapahtumia, mutta tuntuuhan se silti ihan järjettömältä summalta -20 000 euroa sponsorointia pelkästään vaalien ajaksi!

Opiskelijoilta taitaa perheidensä kautta olla jo valmiiksi aika hyviä yritykskontakteja, enkä usko tekemieni raskalaistuttavuuksien antavan kovinkaan laajaa otosta Ranskan yhteiskuntaluokista. Kouluun pääsy toimii nimittäin melko pitkälti köyhät kyykkyyn- periaatteella yhden lukuvuoden maksaessa 6 000 euroa. Itselläni on siis kolmen tuhannen arvoinen henkinen pääoma täältä tullessani! Paras varmaan ottaa viimeinkin se vakuutus, ettei joku IT-tihutyöläinen varasta sitä.

Toisinaan varallisuus tuntuu korreloivan aika vahvasti pukeutumisen kanssa. Luulin että kauppiksella porukka olisi samannäköistä, mutta sehän on varsinainen tyylien sekamelska tähän verrattuna. Ihmiset ovat kyllä hyvännäköisiä ja tyylikkäitä istuvien ja kauniiden vaatteidensa kanssa… Mutta ne ovat täsmälleen identtisiä, tytöillä vain kireämpiä kuin pojilla. Farkut, pikée- tai kauluspaita, neule, poplaritakki. Tumman sinistä, mustaa, valkoista, ruskeaa ja sokerina pohjalla: beigeä. Enkä tässä tuomitse ollenkaan itse vaatetusta – pukeudunhan itsekin toisinaan kauluspaitaan ja neuleeseen. Mutta on se nyt hieman omituista, että kaikki nämä koulun opiskelijat tosiaankin aidosti haluaisivat pukeutua joka päivä toistensa suhteen kuin kloonit.

Huomasin konkreettisesti nämä hieman konservatiivisemmat pukukoodit, kun olin menossa yksi ilta taidecharityn vaalikabareehen. Kaikilla muilla oli pikkumekot tai kravatit kaulassa, ja itse olin shortseissa ja t-paidassa. Tässä tietysti itseni olisi pitänyt selvittää mitä laittaa päälle ennen uutta tapahtumaa… Enpä ole pitkään aikaan tuntenut itseäni yhtä typeräksi.

Paitsi kun kirosin uutta surkeaa kosteusvoidettani, ja Riikka suomensi tuotekuvauksesta aineen olevan puhdistusemulsiota. Olin tässä vaiheessa siis levittänyt kaksi viikkoa puhdistusainetta kasvoihini, ja jättänyt sen siihen kosteuttamaan. Huoh.

Viikki - smells like success

Harmittelin hetken itsekseni, etten rakentanut täällä opiskelemistani kursseista mitään järkevää kokonaisuutta. Tästä tulee siis kandiini kansainvälinen sivuainekokonaisuus, tarkoittaen, että voin täällä opiskella mitä tahansa kauppatieteellisiä kursseja, kunhan ne eivät ole pääainettani laskentatoimea. Valitsin kurssit siis täysin sekalaisesti sen perusteella, että mikä kuulosti kiinnostavalta. Ja sitä aloin harmitella, että pitänyt sittenkin ottaa kaikki kurssit esimerkiksi kansantaloutta, ja saada siitä erityisen paljon tietoutta.

Harmitteluni taisi lähteä siitä, että jonkin tietyn yhden asian osaamista todella hyvin tunnutaan arvostettavan korkealle. Ja ymmärrän kyllä, itsekin haluaisin, että vaikka verottajani tietää paljon nimenomaan verotuksesta, eikä että hän tietäisi vähän verotuksesta, vähän markkinoinnista ja vähän sotahistoriasta. Mutta kun mietin tähän asti käymiäni kursseja, niin tuntui kuitenkin idioottimaiselta, että kaduin niiden ottamista. Ne ovat nimittäin mielestäni olleet opettavaisia, interaktiivisia ja herättäneet uusia ajatuksia.

Toisinaan on vain kivaa tietää vähän kaikenlaista. Lukiossa ainakin toteutin tätä periaatetta, valitsin kursseja sen perusteella mikä oli hauskaa, ja hauskaa siellä olikin. Aika kultaa muistot, mutta tunneille oli mukava mennä, kun aineet olivat monipuolisia, opin paljon eri aihealueilta, ja kirjojen lukeminen tuntui harvoin totaalisen puuduttavalta.

Abivuonna ei sitten ollut enää niin hauskaa, kun Pirkon kanssa huomasimme, että olisi kannattanut tutustua paremmin silloin tapahtuneeseen reaaliuudistukseen... YO-koe muuttui niin, että reaalissa piti etukäteen valita aine, johon vastaa, ja käydä siitä lukioaikana tietty määrä kursseja.Kurssejahan meillä oli, mutta ne eivät sattuneet olemaan yhtä samaa ainetta, paitsi onneksi filosofiassa, joten se oli sitten kirjoitettava. Olisin kyllä varmaan kirjoittanut sen muutenkin, joten eipä siinä mitään.

Loppukevennys: joitakin lukiossa valitsemiani syventäviä kursseja

-Äidinkielen Teatteri tutuksi- kurssi

-Maantiedon luonnonkatastrofeista kertonut Hazardi-kurssi

-Ihmisbiologian kurssi

-Yhteiskuntaopin taloustiedon kurssi (tätä en kyllä käynytkään, koska se oli niin tylsä, että lopetin sen kesken. loogisesti hain kuitenkin kauppakorkeakouluun opiskelemaan)

-Arkkitehtuurikurssi

-Tekninen työ (tein sinisen puuarkun)

-Historian Keskiajan Tallinna- retkikurssi (odotin laivamatkaa, mutta kurssi ei koskaan toteutunut)

-Kurkistuksia sosiologiaan-kurssi (?)

-Maanpuollustuskurssi (miksi lukiossani tarjottiin tällaisia kursseja? nämä eivät voi sisältyä minkäänlaiseen valtakunnalliseen opetussuunnitelmaan. tai sitten opetushallituksen nato- myönteisyys on aika obvious)

Ah, jos mulla olisi nyt linkki Viikin Norssi-lauluun, laittaisin sen tähän. Muistaakseni otin myös kaikki tarjotut liikunnan kurssit ja Pirkon kanssa toimimme koulun musikaaleissa spottivalonaisina (* kerää älykkyyspisteitä sukupuolentutkimusasioita tiedostavilta ystäviltä *). Kuvataidediplomityöhöni kuului ledeillä valaistu styroksikartta sekä valokuvainstallaatio kaupunkimaisemista Madonnan Get together- kappaleen tahtiin. Vielä pientä kädenvääntöä Teoston kanssa, mutta uskon että työ pääsee pian julkiseen levitykseen.

Mir gequitten german gestudier

Tein syyslomalla pienen visiitin Marienhof-hometown Kölniin, minne Linda on juuri lähtenyt vaihtoon. Köln oli tosi kiinnostava kaupunki nähdä, en olettanut ollenkaan että se olisi niin suuri. Musta tuntuu että Rouenin virkamiehet vähän viilaa linssiin sanoessaan että täällä asuu 400 000 ihmistä. Ei kyllä asu, tää on ihan tuppukylä Kölniin verrattuna.

Ja jos Köln oli mielenkiintoinen, niin kiinnostava on myös saksan kieli. Itse en vaan ymmärrä sitä. Toisinaan mietin, että mitäköhän ihmettä olen puuhannut niillä saksan tunneilla kahden vuoden ajan, sillä jouduin tarkastamaan Lindalta, että miten sanotaan edes moi saksaksi. Itse olin sanomassa Holla, mutta kuulema olisi parempi sanoa Hallo. Ehkä jossain saksan getossa sanotaan Holla. Baarissakin yritin puhua saksaa tytöille, mutta eivät ne mua ymmärtäneet... Kerran sain tupakan pummattua, mutta Linda oli sitä mieltä, että sekin onnistui ainoastaan sen takia, että cigarette on melko kansainvälinen sana.

Mutta oli säät olivat kauniit ja tehtiin kaikkea mukavaa. Huomasin, etten tainnut kirjoittaa Kentin reissustakaan mitään järkevää, vaikka sekin matka oli ihan loistava. Tää blogin sisältö näyttää enemmänkin olevan jotain identiteettikriiseilyä ja huonoa läppää, kuin asiaa siitä, mitä täällä oikeesti teen. No, tiedä sitten kumpi olisi parempi.

Vaikka näissä matkoissa parasta on tietysti ollut ystävän näkeminen, niin on ollut myös mielenkiintoista vertailla, miten Taru ja Linda elävät siellä vaihdossa. Molemmilla oli kimppakämpät, Tarulla muistaakseni neljän muun kanssa, ja Lindalla kahden saksalaisen kanssa. Vähän toivon, että olisin voinut itsekin asua niin, vaikkakin tää yhdeksän neliön asunto on kyllä yllättänyt mut positiivisesti. Tässä on kaikki mitä tarvitsee: keittonurkkaus, sänky, pöytä ja muovinen puutarhatuoli. Sen lisäksi asuntola on täynnä vaihtareita, joten käytävällä törmää aina johon kuhun tuttuun ja on mukava asustella siellä missä kaikki muutkin. Mutta se harmittaa, ettei täällä ole mitään yhteistilaa, missä syödä, juoda tai vaan oleskella. Tai siis olisi ”common room”, mutta siellä oli kahtena ekana viikkona niin paljon metakkaa, että laitoksen johtaja laittoi sen tylysti kiinni koko kevääksi.

Jos nyt vielä toisen pienen valituksen tähän loppuun raapustaisin, niin täällä on myös aika mahdoton tehdä mitään ruokaa.  Mulle on nimittäin sattunut sen verran hitaamman puoleinen liesi, että slow food- käsite on saanut aivan uudenlaisen merkityksen. Hehee, toi oli riikan vitsi, mutta mikäpä mua estää kirjoittamasta niitä tänne ominani. Vesi on kädenlämpöistä noin puolen tunnin odottelun jälkeen, enkä ole saanut sitä kertaakaan kiehumaan. Olen siis kehitellyt uusia kylmiä tai raakoja ruokalajeja, viimeisimpänä ”rapean tomaattipastan”. En osaa sanoa, onko se enemmän pelkän veden vaikutusta, vai se noin 50 celciusastetta, mitä luovat pehmeän tahnan pastan pintaan… Mutta sisältä se on kyllä yhtä raakaa kuin ennenkin.

Bienvenue en France!

Monet teistä ovat aikoinaan tehneet virheen aloittaessanne jonkin ranskaa huonomman kielen, kuten saksan, lukemisen. Onneksenne olen koonnut teille pienen tietopaketin, jonka avulla voitte esittää Ranskassa vieraillessanne paikallista edes muille ulkomaalaisille.

Englannin ääntäminen ranskalaisittain for dummies

Part 1 – Theory

1. Älä äännä H-kirjanta

2. Älä äännä W-kirjanta sanojen alussa

3. TH ja S lausutaan Z

4. A lausutaan Ä:nä, ja O-kirjain Ö:nä

5. Käytä ranskalaista R-kirjaimen lausumista rr

6. Lisää joka toisen sanan perään öö- äänne

7. Jos mahdollista, äännä lähellä ranskan kieltä oleva englannin sana aina ranskalaisittain.

Esim. The President – [le Président]

Autenttisuuden lisäämiseksi toista jatkuvasti sanoja Donc (joten/siispä) tai Puis (sitten/siksipä). Heiluttele käsiä ja näytä yllättyneeltä.

Part 2 – Practice

It is really hot here, I wish it was winter

= It iz-öö rreally donc… ‘ot-öö ‘ierr puis.. I ‘iz-öö it ‘äz-öö ‘interr. 

I think that all men in France are pretty feminin.

= Donc.. I zink-öö zät äll-öö men in-öö… Puis… en [France] ärr prretty-öö [féminin].

I zink you got the point!

Vieläkö soitat banjoa?

Tulin viime tekstissäni sohaisseeksi ampiaispesää, ja kirjoitus aiheutti kommenttien tulvan blogini lukijakunnalta (Linda). Alkajaiseksi voisin tunnustaa, että kulutushysteriani Disneylandissa ei päättynyt avaimenperään. Sen LISÄKSI ostin Ninalle syntymäpäivälahjaksi Disney- prinsessojen muotoista pastaa. Find the Magic of Disney in your Pasta.

No niin, vitsit sikseen. Lindan pontit oli, as usual, hyvin perusteltuja ja musta aihe on ylipäätänsä tosi kiinnostava. Vaikka kulutuksen vähentäminen on todella tärkeä aihe, ja taitaa olla pakko myöntää, että monet brändit haluavat omalta osaltaan päinvastaista, niin sitä No logoa lukiessa itseäni kiinnosti erityisesti tuotemerkki pelkkänä nimenä. Että jos olen joka tapauksessa hankkimassa sitä yhtä kahvinkeitintä (ja ympäristön kannalta on varmaankin oleellisinta, että niitä on vain se yksi ja sama mahdollisimman pitkään) niin, että miksi ihmeessä sen pitää ehdottomasti olla Moccamaster. Lapsuudessa kotonani on aina ollut Moccamaster, ja miellän sen positiivisiin asioihin. Mutta on hassua, että esine, jossa lukee tietyn yrityksen nimi tekee kodistani kotoisamman, eikä vaikka pelkkä kahvin tuoksu ja sen juominen.

Voisin kuvitella tilanteen, että olisin kesällä menossa yksin Seurasaareen, ja pysähtyisin kauppaan ostamaan jäätelön. Ostaisin sieltä todennäköisesti mansikan makuisen Pingviinituutin. Rainbowlla voisi olla täysin saman makuinen ja muotoinen mansikkajäätelö, ja silti ostaisin Pingviinijäätelön. Jos mietin tarkemmin, että miksi ostan Pingviinituutin Rainbow- tuutin sijaan, niin sanoisin että yhdistän sen suomalaisuuteen, ja siihen että on mukava kesäpäivä. Rationaalisesti ajateltuna taidan silti olla yhtä suomalainen riippumatta mitä jäätelöä syön, ja yhtälailla on tai on olematta mukava kesäpäivä.

Tietysti harvat tilanteet ovat sellaisia, että ostopäätös tehtäisiin kahden täysin samanlaisen tuotteen välillä – toinen maistuu paremmalle, on eettisempi, ympäristöystävällisempi tai ostopäätöksellä voi esimerkiksi tukea suomalaisten työllistymistä. Mutta se keskeinen ajatus mikä omassa käyttäytymisessäni ihmetyttää, on se, että vaikka kaikilla muilla aspekteilla Rainbow- jäätelö olisi täysin identtinen, niin ostaisin silti Pingviinijäätelön, koska sen kuoressa on pingviini. Ja tässä kuvitelmassa olen menossa yksin Seurasaareen, en voi edes kävellä koulun Kesko-salissa ympäriinsä kalliimman jäätelön kanssa ja saada arvostusta. Mitä enemmän mietin tätä, sitä typerämmäksi tunnen itseni! (Kyllä kyllä, koulustamme löytyy myös muun muassa Nokia- ja SOK-salit sekä Tieto-Enator- tietokoneluokka).

Monissa tapauksissa mainonta perustuu johonkin järkevään tietoon: tämä auto kuluttaa vähän – osta tämä. Mutta tässä Valio syytää rahaa mainontaan, jossa sympaattinen pingviini kävelee televisiossa, ja itse menen hypnotisoituna ostamaan pingviinijäätelöä. Ja koomisinta tässä on, että ensi kesänä Seurasaareen mennessäni ostan todennäköisesti silti sen saman Pingviinituutin.

Ehkä. Once again… I’m all confused.

Some boys hug me, some boys kiss me, I think they're O.K

Olen tässä viime viikkoina miettinyt brändejä ja brändäystä enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Yksi syy siihen on ollut käymäni Critical thinking- kurssi. Kurssin nimi on aika hämärä, ja itsenkin jopa odotin että se saattaa jäädä pelkäksi epämääräiseksi pölinäksi, että ”pitäisi varmaan ajatella asioita monelta kantilta”. Mutta siellä on käyty läpi hyvin erilaisia teorioita ja teemoja, ja se on oikeasti herättänyt vähän ajattelemaan asioita.

Yhden luennon aiheena oli brändit ja brändäyksen vaikutus ihmiseen. Sattumoisin luin vielä samaan aikaan Naomi Klein No logoa, jossa käsitellään aihetta. (Tiina viittasi blogissaan kirjaan ja kirjoittajaan noin, ja se lukee suomen kieltä, joten oletan että se on kieliopillisesti oikein). Aiheesta esitelmän pitäneet esittivät asian näkökulmasta, että vain hölmöt ihmiset ostavat brändättyjä tuotteita ja yritykset luovat kulutushysteriaa silmät dollareidenkuvia kiiluen. En ole oikein samaa mieltä.

Esimerkkinä tunnillamme oli Disney. Professori kertoi, ettei oikein pidä Aku Ankan hahmosta, ja toinen oppilas sanoi että on kyllä kauheaa tuloshakuista aivopesua mainostaa tiettyjä hahmoja niin aktiivisesti. Etsin päälle ihan mielenkiinnosta netistä Disney- kritiikkejä, jotta ymmärtäisin näitä mielipiteitä. En ymmärtänyt.

Olen ikäni ollut älytön Disney- fani. Muut ovat ehkä jo kehdossa tavailleet jotain naistutkimus- Jumala Judith Butleria, mutta itse luin sarjakuvia. Mullehan tuli noin about siihen asti kun muutin vanhenpieni luota sekä Aku Ankka, Roope-Setä, että varmuuden vuoksi vielä Kuukauden sarjis-extra. Aina pienenä siskojen luona kyläillessä parasta oli Ankronikka-VHS:ät, huoneessani oli Disney-tauluja ja sändyssä Mikki-unilelu. Siskoni oli perheineen käymässä täällä Ranskassa, ja kävimme Walt Disney studioilla. Itselleni se oli niin hieno kokemus, etten keksi toista. Joten missä vika?

Kleinin kirjassa pääpaino on suuryritysten tuotantomenetelmien kritisoinnissa – työolouhteissa, nykyisessä työpaikkojen epävarmuudessa ja lapsityövoimassa. En vähättele näitä aiheita hetken vertaa. Mutta yksi kappale on omistettu sille, miten brändit vievät tilaa ihmiseltä, että ne tunkeutuvat ajatuksiimme ja hankaloittavat elämää. Tässä kohtaa itselläni on hieman ristiriitaiset tunteet. Itselleni Disney on antanut paljon. Hienoja tarinoita, hahmoja ja viihdettä. Tiedän, että Disney on brändi ja suuryritys. Tiesin ostaessani 4,90 maksaneen Disney-avaimenperän, että sen tekeminen on varmaan maksanut noin 50 senttiä, ja maksan 4,40 brändistä.

En ole uskonnollinen, mutta ehkä kuitenkin melko merkkiuskollinen. Olipas taas sanaleikki. Mutta itselläni on esimerkiksi Moccamaster- kahvinkeitin ja rakastan sitä. Rakastan sitä, että se on juuri tasan tarkkaan hopean värinen Moccamaster, vaikka en varmaankaan huomaisi eroa itse kahvin maussa. Se on varmasti maksanut paljon, (sain sen kyllä lahjaksi :) mutta joka päivä kotona katson sitä ja pidän siitä. Ja jos se vain toimii, niin toivottavasti minun ei tarvitse koskaan elämässäni ostaa toista kahvinkeitintä. Ei brändäys tarkoita että ostetaan mahdollisimman paljon koko ajan, vaan myös hyvän laadun mainostamista – sillähän Marimekot ja Iittalat pyörivät. Totta kai tuotteessa vaikuttaa myös hyvä tekninen laatu ja ulkonäkö mainonnan lisäksi… Mutta jos brändi on onnistunut, ja ihmiset nauttivat siitä, niin edelleenkin en ymmärrä, että missä vika.

Perhaps we are living in ma-material world and I’m a ma-ma-material girl.