Padam, padam, padam

Olen tässä jo muutaman kirjoituksenpalasen näpytellyt koneelle, mutta hetkellisessä itsekritiikin puuskassa en oikein tiedä mitä tähän kirjoittaisin. Ehkä copypastetan sekalaisia kappaleita siitä mitä tähän asti olen kirjoittanut:

…

Ja kun vaihtoon lähtee niin innosta piukeena, niin kyselin itseltäni, että olenko nyt tarpeeksi kolunnut tätä maata. No en siinä mielessä, että ainahan täältä mielellään enemmän näkisi, mutta kyllä siinä suhteessa, että eihän sitä nyt joka viikko voi jossain toisessa kaupungissa viilettää. Itse asiassa en ole käynyt ollenkaan Etelä-Ranskassa, nimittäin aina kun olen miettinyt, että josko kävisin jossain, niin olen päätynyt… Pariisiin. Se on lähellä, ja pidän siitä niin paljon! Siellä on aina uutta nähtävää, tai sitten voi vain kävellä niillä samoilla kaduilla, ja nauttia maisemista ja tunnelmasta. Siitä ei millään ole tässä ajassa saanut yliannostusta, ja olen varma, että tulen käymään siellä joskus myöhemminkin.

…

Vaikea tietysti itse analysoida, että olenko nyt muuttunut täällä ja jos olen, niin mihin suuntaan... Ensimmäinen asia mikä tulee mieleen, on että mun hiukset eivät ainakaan ole olleet ikinä niin rumat kuin ne ovat nyt. Niin pinnallista kuin se onkin, olen lähes masentunut niiden kanssa. Näin kuvan Jared Letosta kivoissa pitkissä hiuksissa, ja ajattelin että mäkin haluan magean surffitukan. Voin kertoa, että en todellakaan näytä Jared Letolta. Nää hiukset kyllä kasvaa melkein silmissä, mutta ei alaspäin, vaan jokaiseen ilmansuuntaan. Ja kun vielä värjäsin ne englannin reissulla vaaleammaksi, niin näytän siltä, kuin päähäni olisi liimattu valkoinen kana... Ja pääsiäinenkin meni jo. (Klonk, kuten Saara sanoisi tällaisen puujalkavitsin jälkeen :).

…

Onkin ollut mielenkiintoisempaa jutella jostain ihan muualta tulleiden kanssa niiden maista ja  kulttuureista. Vaikka aina voi ottaa kirjan käteen tai lukea netistä eri yhteiskunnista, niin on jotenkin paljon elävämpää kun joku sieltä tullut kertoo omasta maastaan. Eilen vaikka juttelin terassilla yhden tsekin kanssa, ja onhan se jotenkin aika kiinnostavaa, että joku suunnilleen oman ikäiseni on niinkin lähellä Suomea syntynyt kommunistiseen valtioon.

Tai kun yksi intialainen poika kertoi ihan seesteisenä, että kuinka täältä tullessaan sitä odottaa todennäköisesti jo joku tyttö, kenen kanssa se menee suoraan järjestettyyn avioliittoon. Vaikka se ei pidä instituutiota hyvänä, niin sille itselleen vaihtoehdot on hyväksyä se, tai pahimmassa tapauksessa menettää kokonaan välit omaan, melko konservatiiviseen perheeseensä.

…

Tässä melko pienehkössä tilassa asuessa olen myös ymmärtänyt, että omistan liikaa tavaraa. Eläminen tuntuu jotenkin yksinkertaisemmalta vähemmän kanssa. Löydän kaiken helposti, on helppo siivota, ja käytän tavaroita joista oikeasti pidän. Eli ajattelin tehdä pienen pohdinnan jokaisen varastossani olevan tavaran suhteen, ennen kuin nostan sen asuntooni. Itselläni on esimerkiksi ollut kolme pahvilaatikollista vanhoja leluja just in case tulee teemabileet, ja tarvitsisin juuri sen hassun naamarin tai tietyn sheriffimerkin. Vaikka kuinka teemabileitä rakastankin, en ehkä halua kaikkea sitä tavaraa sänkyni alle keräämään pölyä vain niitä varten.

No niin, näinhän tää meni nopsakasti! On vähän kymmenen sivun parityö- esseen kanssa puuhaa, kun teen sitä yhden ranskalaisen kanssa, joka ei osaa kirjoittaa englantia.

Ei, mutta oli tosi vaikea laittaa jotenkin yhtenäiseksi paketiksi sitä mitä nyt ajattelen. Kuukaudet tuntui vaan hujahtavan ohi! En mä nyt ihan missään tunteiden pyöremyrskyssä ole, mutta on kyllä molemminpuolisia tunteita, että toisaalta haluaisin vielä jäädä tänne, ja toisaalta on tosi kiva tulla Suomeen. Mutta sehän se taitaa optimaalitilanne vaihdon jälkeen ollakin.

Joten ystävät. Siskot. Siskojen äiti. Toveri Nina. Kiitos kun olette jakaneet matkani näin virtuaalisesti, pidätelleet hengitystä vauhdikkaita käänteitäni seuratessa ja vuodattaneet ehkä muutaman kyyneleenkin ranskalaisten vedättäessä tällaista sinisilmäistä skandinaavia. Tarina jatkuu kesäisessä Suomessa, eli pian päästään vaihtelemaan kuulumisia ihan kosketusetäisyydeltä.

À bientôt!

Money money money.. it's so funny

En tässä pariin viikkoon ymmärtänyt ollenkaan, että mitkä karnevaalit meidän koululla oikein oli pystyssä. Täällä on tuntuu olevan HSE:tä enemmän kulttuurissa, että tapahtumat pitää vain tietää jostain kontekstista tai bongata kahvipöytäkeskusteuista, ja asioista on kovin vähän kirjoitettua tietoa missään nettisivuilla tai facebookissa. Joka kerta siis hieman hämmennyin kulkiessani aulan läpi sen ollessa täynnä ilmapalloja, koristeita, julisteita, ja Beyoncét niin lujalla, että musiikki kuului kolmanteen kerrokseen. Sen lisäksi kaikkea tarjottavaa esillä: kahvia, kokistölkkejä, croisantteja ja auringonkukaksi pukeutuneiden opiskelijoiden tarjoamia suklaaleivoksia.

Hölmistyneenä sitten söin niitä ja kysyin yhdeltä ranskalaiselta Virginialta, että mikä 24/7 vappu siellä oikein on menossa. Se selosti, että täällä koulun kolmesta eri toiminnsta: liikunnasta, taiteesta, ja yleisistä opiskelija-asioita vastaa aina yksi ….charity, ja niillä on nyt vaalikamppailut menossa. (Ollaan tässä hieman hymyilty, että mistä google translaattorista ne on bongannut ton ”charityn”, koska ainakin itselleni ainoa sanasta mieleentuleva käännös on hyväntekeväisyys. Mutta ajaa asiansa).

Ihmettelin siinä ääneen kokoillessani lounaani oheen salaattia ja juomaa, että on kyllä melko muhkea vaalibudjetti jos riittää varat järjestää ruokatarjoilu koko koululle, ja vastaukseksi sain, että esimerkiksi yhden liikuntakerhon vaalibudjetti on 20 000 euroa. Niillä on järjestettävänä muutamia turnauksia ja isompia tapahtumia, mutta tuntuuhan se silti ihan järjettömältä summalta -20 000 euroa sponsorointia pelkästään vaalien ajaksi!

Opiskelijoilta taitaa perheidensä kautta olla jo valmiiksi aika hyviä yritykskontakteja, enkä usko tekemieni raskalaistuttavuuksien antavan kovinkaan laajaa otosta Ranskan yhteiskuntaluokista. Kouluun pääsy toimii nimittäin melko pitkälti köyhät kyykkyyn- periaatteella yhden lukuvuoden maksaessa 6 000 euroa. Itselläni on siis kolmen tuhannen arvoinen henkinen pääoma täältä tullessani! Paras varmaan ottaa viimeinkin se vakuutus, ettei joku IT-tihutyöläinen varasta sitä.

Toisinaan varallisuus tuntuu korreloivan aika vahvasti pukeutumisen kanssa. Luulin että kauppiksella porukka olisi samannäköistä, mutta sehän on varsinainen tyylien sekamelska tähän verrattuna. Ihmiset ovat kyllä hyvännäköisiä ja tyylikkäitä istuvien ja kauniiden vaatteidensa kanssa… Mutta ne ovat täsmälleen identtisiä, tytöillä vain kireämpiä kuin pojilla. Farkut, pikée- tai kauluspaita, neule, poplaritakki. Tumman sinistä, mustaa, valkoista, ruskeaa ja sokerina pohjalla: beigeä. Enkä tässä tuomitse ollenkaan itse vaatetusta – pukeudunhan itsekin toisinaan kauluspaitaan ja neuleeseen. Mutta on se nyt hieman omituista, että kaikki nämä koulun opiskelijat tosiaankin aidosti haluaisivat pukeutua joka päivä toistensa suhteen kuin kloonit.

Huomasin konkreettisesti nämä hieman konservatiivisemmat pukukoodit, kun olin menossa yksi ilta taidecharityn vaalikabareehen. Kaikilla muilla oli pikkumekot tai kravatit kaulassa, ja itse olin shortseissa ja t-paidassa. Tässä tietysti itseni olisi pitänyt selvittää mitä laittaa päälle ennen uutta tapahtumaa… Enpä ole pitkään aikaan tuntenut itseäni yhtä typeräksi.

Paitsi kun kirosin uutta surkeaa kosteusvoidettani, ja Riikka suomensi tuotekuvauksesta aineen olevan puhdistusemulsiota. Olin tässä vaiheessa siis levittänyt kaksi viikkoa puhdistusainetta kasvoihini, ja jättänyt sen siihen kosteuttamaan. Huoh.

Viikki - smells like success

Harmittelin hetken itsekseni, etten rakentanut täällä opiskelemistani kursseista mitään järkevää kokonaisuutta. Tästä tulee siis kandiini kansainvälinen sivuainekokonaisuus, tarkoittaen, että voin täällä opiskella mitä tahansa kauppatieteellisiä kursseja, kunhan ne eivät ole pääainettani laskentatoimea. Valitsin kurssit siis täysin sekalaisesti sen perusteella, että mikä kuulosti kiinnostavalta. Ja sitä aloin harmitella, että pitänyt sittenkin ottaa kaikki kurssit esimerkiksi kansantaloutta, ja saada siitä erityisen paljon tietoutta.

Harmitteluni taisi lähteä siitä, että jonkin tietyn yhden asian osaamista todella hyvin tunnutaan arvostettavan korkealle. Ja ymmärrän kyllä, itsekin haluaisin, että vaikka verottajani tietää paljon nimenomaan verotuksesta, eikä että hän tietäisi vähän verotuksesta, vähän markkinoinnista ja vähän sotahistoriasta. Mutta kun mietin tähän asti käymiäni kursseja, niin tuntui kuitenkin idioottimaiselta, että kaduin niiden ottamista. Ne ovat nimittäin mielestäni olleet opettavaisia, interaktiivisia ja herättäneet uusia ajatuksia.

Toisinaan on vain kivaa tietää vähän kaikenlaista. Lukiossa ainakin toteutin tätä periaatetta, valitsin kursseja sen perusteella mikä oli hauskaa, ja hauskaa siellä olikin. Aika kultaa muistot, mutta tunneille oli mukava mennä, kun aineet olivat monipuolisia, opin paljon eri aihealueilta, ja kirjojen lukeminen tuntui harvoin totaalisen puuduttavalta.

Abivuonna ei sitten ollut enää niin hauskaa, kun Pirkon kanssa huomasimme, että olisi kannattanut tutustua paremmin silloin tapahtuneeseen reaaliuudistukseen... YO-koe muuttui niin, että reaalissa piti etukäteen valita aine, johon vastaa, ja käydä siitä lukioaikana tietty määrä kursseja.Kurssejahan meillä oli, mutta ne eivät sattuneet olemaan yhtä samaa ainetta, paitsi onneksi filosofiassa, joten se oli sitten kirjoitettava. Olisin kyllä varmaan kirjoittanut sen muutenkin, joten eipä siinä mitään.

Loppukevennys: joitakin lukiossa valitsemiani syventäviä kursseja

-Äidinkielen Teatteri tutuksi- kurssi

-Maantiedon luonnonkatastrofeista kertonut Hazardi-kurssi

-Ihmisbiologian kurssi

-Yhteiskuntaopin taloustiedon kurssi (tätä en kyllä käynytkään, koska se oli niin tylsä, että lopetin sen kesken. loogisesti hain kuitenkin kauppakorkeakouluun opiskelemaan)

-Arkkitehtuurikurssi

-Tekninen työ (tein sinisen puuarkun)

-Historian Keskiajan Tallinna- retkikurssi (odotin laivamatkaa, mutta kurssi ei koskaan toteutunut)

-Kurkistuksia sosiologiaan-kurssi (?)

-Maanpuollustuskurssi (miksi lukiossani tarjottiin tällaisia kursseja? nämä eivät voi sisältyä minkäänlaiseen valtakunnalliseen opetussuunnitelmaan. tai sitten opetushallituksen nato- myönteisyys on aika obvious)

Ah, jos mulla olisi nyt linkki Viikin Norssi-lauluun, laittaisin sen tähän. Muistaakseni otin myös kaikki tarjotut liikunnan kurssit ja Pirkon kanssa toimimme koulun musikaaleissa spottivalonaisina (* kerää älykkyyspisteitä sukupuolentutkimusasioita tiedostavilta ystäviltä *). Kuvataidediplomityöhöni kuului ledeillä valaistu styroksikartta sekä valokuvainstallaatio kaupunkimaisemista Madonnan Get together- kappaleen tahtiin. Vielä pientä kädenvääntöä Teoston kanssa, mutta uskon että työ pääsee pian julkiseen levitykseen.

Mir gequitten german gestudier

Tein syyslomalla pienen visiitin Marienhof-hometown Kölniin, minne Linda on juuri lähtenyt vaihtoon. Köln oli tosi kiinnostava kaupunki nähdä, en olettanut ollenkaan että se olisi niin suuri. Musta tuntuu että Rouenin virkamiehet vähän viilaa linssiin sanoessaan että täällä asuu 400 000 ihmistä. Ei kyllä asu, tää on ihan tuppukylä Kölniin verrattuna.

Ja jos Köln oli mielenkiintoinen, niin kiinnostava on myös saksan kieli. Itse en vaan ymmärrä sitä. Toisinaan mietin, että mitäköhän ihmettä olen puuhannut niillä saksan tunneilla kahden vuoden ajan, sillä jouduin tarkastamaan Lindalta, että miten sanotaan edes moi saksaksi. Itse olin sanomassa Holla, mutta kuulema olisi parempi sanoa Hallo. Ehkä jossain saksan getossa sanotaan Holla. Baarissakin yritin puhua saksaa tytöille, mutta eivät ne mua ymmärtäneet... Kerran sain tupakan pummattua, mutta Linda oli sitä mieltä, että sekin onnistui ainoastaan sen takia, että cigarette on melko kansainvälinen sana.

Mutta oli säät olivat kauniit ja tehtiin kaikkea mukavaa. Huomasin, etten tainnut kirjoittaa Kentin reissustakaan mitään järkevää, vaikka sekin matka oli ihan loistava. Tää blogin sisältö näyttää enemmänkin olevan jotain identiteettikriiseilyä ja huonoa läppää, kuin asiaa siitä, mitä täällä oikeesti teen. No, tiedä sitten kumpi olisi parempi.

Vaikka näissä matkoissa parasta on tietysti ollut ystävän näkeminen, niin on ollut myös mielenkiintoista vertailla, miten Taru ja Linda elävät siellä vaihdossa. Molemmilla oli kimppakämpät, Tarulla muistaakseni neljän muun kanssa, ja Lindalla kahden saksalaisen kanssa. Vähän toivon, että olisin voinut itsekin asua niin, vaikkakin tää yhdeksän neliön asunto on kyllä yllättänyt mut positiivisesti. Tässä on kaikki mitä tarvitsee: keittonurkkaus, sänky, pöytä ja muovinen puutarhatuoli. Sen lisäksi asuntola on täynnä vaihtareita, joten käytävällä törmää aina johon kuhun tuttuun ja on mukava asustella siellä missä kaikki muutkin. Mutta se harmittaa, ettei täällä ole mitään yhteistilaa, missä syödä, juoda tai vaan oleskella. Tai siis olisi ”common room”, mutta siellä oli kahtena ekana viikkona niin paljon metakkaa, että laitoksen johtaja laittoi sen tylysti kiinni koko kevääksi.

Jos nyt vielä toisen pienen valituksen tähän loppuun raapustaisin, niin täällä on myös aika mahdoton tehdä mitään ruokaa.  Mulle on nimittäin sattunut sen verran hitaamman puoleinen liesi, että slow food- käsite on saanut aivan uudenlaisen merkityksen. Hehee, toi oli riikan vitsi, mutta mikäpä mua estää kirjoittamasta niitä tänne ominani. Vesi on kädenlämpöistä noin puolen tunnin odottelun jälkeen, enkä ole saanut sitä kertaakaan kiehumaan. Olen siis kehitellyt uusia kylmiä tai raakoja ruokalajeja, viimeisimpänä ”rapean tomaattipastan”. En osaa sanoa, onko se enemmän pelkän veden vaikutusta, vai se noin 50 celciusastetta, mitä luovat pehmeän tahnan pastan pintaan… Mutta sisältä se on kyllä yhtä raakaa kuin ennenkin.

Bienvenue en France!

Monet teistä ovat aikoinaan tehneet virheen aloittaessanne jonkin ranskaa huonomman kielen, kuten saksan, lukemisen. Onneksenne olen koonnut teille pienen tietopaketin, jonka avulla voitte esittää Ranskassa vieraillessanne paikallista edes muille ulkomaalaisille.

Englannin ääntäminen ranskalaisittain for dummies

Part 1 – Theory

1. Älä äännä H-kirjanta

2. Älä äännä W-kirjanta sanojen alussa

3. TH ja S lausutaan Z

4. A lausutaan Ä:nä, ja O-kirjain Ö:nä

5. Käytä ranskalaista R-kirjaimen lausumista rr

6. Lisää joka toisen sanan perään öö- äänne

7. Jos mahdollista, äännä lähellä ranskan kieltä oleva englannin sana aina ranskalaisittain.

Esim. The President – [le Président]

Autenttisuuden lisäämiseksi toista jatkuvasti sanoja Donc (joten/siispä) tai Puis (sitten/siksipä). Heiluttele käsiä ja näytä yllättyneeltä.

Part 2 – Practice

It is really hot here, I wish it was winter

= It iz-öö rreally donc… ‘ot-öö ‘ierr puis.. I ‘iz-öö it ‘äz-öö ‘interr. 

I think that all men in France are pretty feminin.

= Donc.. I zink-öö zät äll-öö men in-öö… Puis… en [France] ärr prretty-öö [féminin].

I zink you got the point!

Vieläkö soitat banjoa?

Tulin viime tekstissäni sohaisseeksi ampiaispesää, ja kirjoitus aiheutti kommenttien tulvan blogini lukijakunnalta (Linda). Alkajaiseksi voisin tunnustaa, että kulutushysteriani Disneylandissa ei päättynyt avaimenperään. Sen LISÄKSI ostin Ninalle syntymäpäivälahjaksi Disney- prinsessojen muotoista pastaa. Find the Magic of Disney in your Pasta.

No niin, vitsit sikseen. Lindan pontit oli, as usual, hyvin perusteltuja ja musta aihe on ylipäätänsä tosi kiinnostava. Vaikka kulutuksen vähentäminen on todella tärkeä aihe, ja taitaa olla pakko myöntää, että monet brändit haluavat omalta osaltaan päinvastaista, niin sitä No logoa lukiessa itseäni kiinnosti erityisesti tuotemerkki pelkkänä nimenä. Että jos olen joka tapauksessa hankkimassa sitä yhtä kahvinkeitintä (ja ympäristön kannalta on varmaankin oleellisinta, että niitä on vain se yksi ja sama mahdollisimman pitkään) niin, että miksi ihmeessä sen pitää ehdottomasti olla Moccamaster. Lapsuudessa kotonani on aina ollut Moccamaster, ja miellän sen positiivisiin asioihin. Mutta on hassua, että esine, jossa lukee tietyn yrityksen nimi tekee kodistani kotoisamman, eikä vaikka pelkkä kahvin tuoksu ja sen juominen.

Voisin kuvitella tilanteen, että olisin kesällä menossa yksin Seurasaareen, ja pysähtyisin kauppaan ostamaan jäätelön. Ostaisin sieltä todennäköisesti mansikan makuisen Pingviinituutin. Rainbowlla voisi olla täysin saman makuinen ja muotoinen mansikkajäätelö, ja silti ostaisin Pingviinijäätelön. Jos mietin tarkemmin, että miksi ostan Pingviinituutin Rainbow- tuutin sijaan, niin sanoisin että yhdistän sen suomalaisuuteen, ja siihen että on mukava kesäpäivä. Rationaalisesti ajateltuna taidan silti olla yhtä suomalainen riippumatta mitä jäätelöä syön, ja yhtälailla on tai on olematta mukava kesäpäivä.

Tietysti harvat tilanteet ovat sellaisia, että ostopäätös tehtäisiin kahden täysin samanlaisen tuotteen välillä – toinen maistuu paremmalle, on eettisempi, ympäristöystävällisempi tai ostopäätöksellä voi esimerkiksi tukea suomalaisten työllistymistä. Mutta se keskeinen ajatus mikä omassa käyttäytymisessäni ihmetyttää, on se, että vaikka kaikilla muilla aspekteilla Rainbow- jäätelö olisi täysin identtinen, niin ostaisin silti Pingviinijäätelön, koska sen kuoressa on pingviini. Ja tässä kuvitelmassa olen menossa yksin Seurasaareen, en voi edes kävellä koulun Kesko-salissa ympäriinsä kalliimman jäätelön kanssa ja saada arvostusta. Mitä enemmän mietin tätä, sitä typerämmäksi tunnen itseni! (Kyllä kyllä, koulustamme löytyy myös muun muassa Nokia- ja SOK-salit sekä Tieto-Enator- tietokoneluokka).

Monissa tapauksissa mainonta perustuu johonkin järkevään tietoon: tämä auto kuluttaa vähän – osta tämä. Mutta tässä Valio syytää rahaa mainontaan, jossa sympaattinen pingviini kävelee televisiossa, ja itse menen hypnotisoituna ostamaan pingviinijäätelöä. Ja koomisinta tässä on, että ensi kesänä Seurasaareen mennessäni ostan todennäköisesti silti sen saman Pingviinituutin.

Ehkä. Once again… I’m all confused.

Some boys hug me, some boys kiss me, I think they're O.K

Olen tässä viime viikkoina miettinyt brändejä ja brändäystä enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Yksi syy siihen on ollut käymäni Critical thinking- kurssi. Kurssin nimi on aika hämärä, ja itsenkin jopa odotin että se saattaa jäädä pelkäksi epämääräiseksi pölinäksi, että ”pitäisi varmaan ajatella asioita monelta kantilta”. Mutta siellä on käyty läpi hyvin erilaisia teorioita ja teemoja, ja se on oikeasti herättänyt vähän ajattelemaan asioita.

Yhden luennon aiheena oli brändit ja brändäyksen vaikutus ihmiseen. Sattumoisin luin vielä samaan aikaan Naomi Klein No logoa, jossa käsitellään aihetta. (Tiina viittasi blogissaan kirjaan ja kirjoittajaan noin, ja se lukee suomen kieltä, joten oletan että se on kieliopillisesti oikein). Aiheesta esitelmän pitäneet esittivät asian näkökulmasta, että vain hölmöt ihmiset ostavat brändättyjä tuotteita ja yritykset luovat kulutushysteriaa silmät dollareidenkuvia kiiluen. En ole oikein samaa mieltä.

Esimerkkinä tunnillamme oli Disney. Professori kertoi, ettei oikein pidä Aku Ankan hahmosta, ja toinen oppilas sanoi että on kyllä kauheaa tuloshakuista aivopesua mainostaa tiettyjä hahmoja niin aktiivisesti. Etsin päälle ihan mielenkiinnosta netistä Disney- kritiikkejä, jotta ymmärtäisin näitä mielipiteitä. En ymmärtänyt.

Olen ikäni ollut älytön Disney- fani. Muut ovat ehkä jo kehdossa tavailleet jotain naistutkimus- Jumala Judith Butleria, mutta itse luin sarjakuvia. Mullehan tuli noin about siihen asti kun muutin vanhenpieni luota sekä Aku Ankka, Roope-Setä, että varmuuden vuoksi vielä Kuukauden sarjis-extra. Aina pienenä siskojen luona kyläillessä parasta oli Ankronikka-VHS:ät, huoneessani oli Disney-tauluja ja sändyssä Mikki-unilelu. Siskoni oli perheineen käymässä täällä Ranskassa, ja kävimme Walt Disney studioilla. Itselleni se oli niin hieno kokemus, etten keksi toista. Joten missä vika?

Kleinin kirjassa pääpaino on suuryritysten tuotantomenetelmien kritisoinnissa – työolouhteissa, nykyisessä työpaikkojen epävarmuudessa ja lapsityövoimassa. En vähättele näitä aiheita hetken vertaa. Mutta yksi kappale on omistettu sille, miten brändit vievät tilaa ihmiseltä, että ne tunkeutuvat ajatuksiimme ja hankaloittavat elämää. Tässä kohtaa itselläni on hieman ristiriitaiset tunteet. Itselleni Disney on antanut paljon. Hienoja tarinoita, hahmoja ja viihdettä. Tiedän, että Disney on brändi ja suuryritys. Tiesin ostaessani 4,90 maksaneen Disney-avaimenperän, että sen tekeminen on varmaan maksanut noin 50 senttiä, ja maksan 4,40 brändistä.

En ole uskonnollinen, mutta ehkä kuitenkin melko merkkiuskollinen. Olipas taas sanaleikki. Mutta itselläni on esimerkiksi Moccamaster- kahvinkeitin ja rakastan sitä. Rakastan sitä, että se on juuri tasan tarkkaan hopean värinen Moccamaster, vaikka en varmaankaan huomaisi eroa itse kahvin maussa. Se on varmasti maksanut paljon, (sain sen kyllä lahjaksi :) mutta joka päivä kotona katson sitä ja pidän siitä. Ja jos se vain toimii, niin toivottavasti minun ei tarvitse koskaan elämässäni ostaa toista kahvinkeitintä. Ei brändäys tarkoita että ostetaan mahdollisimman paljon koko ajan, vaan myös hyvän laadun mainostamista – sillähän Marimekot ja Iittalat pyörivät. Totta kai tuotteessa vaikuttaa myös hyvä tekninen laatu ja ulkonäkö mainonnan lisäksi… Mutta jos brändi on onnistunut, ja ihmiset nauttivat siitä, niin edelleenkin en ymmärrä, että missä vika.

Perhaps we are living in ma-material world and I’m a ma-ma-material girl.

Äni Lettinen 'elsingistä

Jos nyt vähän saa brassailla eloa täällä, niin toisinaan on ollut aika hienot säät. Pariisin vierailijat eivät kyllä allekirjoita tätä, koska siellä oli aikamoinen viima, mutta kyllä nyt kelpaa olla täällä Rouenissa. Eilen kouluun mennessä melkein paahduin nahkatakissa ja illalla lähdin lenkille pelkissä shortseissa ja t-paidassa.

Meininki ei ole ilmeisesti ollut sama ihan joka Keski-Euroopan kolkassa, kun lukee Annan postailuja Kööpenhaminasta: ”Piip täällä piipin Köpiksessä on piipin kylmä ja maa täynnä tätä piipin loskaa PIIP!”

Voisin vielä ottaa toisenkin lainauksen kyseisestä vaihtoblogista:

Anna: Tulen Suomesta.
Random: Aa, eikös sielläkin ole kylmä?
Anna: No joo, kyllä siellä on kylmempää kuin täällä.
Random: No vähän kiva. Sittenhän sinä nautit tästä säästä! Tuntuu varmaan tosi kotoisalle!
Anna mielessään: NO EN KYLLÄ NAUTI. SE ETTÄ TULEE KYLMÄSTÄ MAASTA EI TARKOITA, ETTÄ NAUTTII HIRVEÄSTÄ KYLMYYDESTÄ JA LUMESTA!!!!

Niin totta! Kaikki kuvitteli tammikuun lumisateissa että kyllä nyt mulla on kotoisaa ja mukavaa. En jotenkin jaksanut lähteä keskusteluihin sen syvemmälle, joten nyökyttelin tyytyväisenä, kuinka meillä Suomessa tosiaan hengaillaan pingviinien kanssa igluissa ja kylmä vaan on niin kivaa.

Lisäksi suomalaiset nimet ovat yllättävän vaikeasti ymmärrettäviä. Pauliina tunetaan Poo-Linana ja itse olen Äni Lettinen. Myös kiinalaiset vaihtarit ovat todenneet, ettei niiden nimiä ikinä lausuta oikein, joten ne ovat vaan keksineet itselleen uudet kutsumanimet tyyliin Xiao Zhing Xho – ”Jennifer”. Mäkin haluan tollaisen alter egon!

Koulussa meillä oli joka kieltentunneilla eri kutsumanimet: englannissa olin Jane ja myöhemmin Renée, saksassa Gabi ja ruotsissa kapinoin jollain pitkällä kaksiosaisella nimellä, joita ei siis saanut ottaa. Ranskan  tunneilla olin Angelique, mutta en koe identiteettiäni enää kovin Angleliquemaiseksi...  Voisin olla Alice tai Amy. Tai sekottaa vähän pakkaa ja olla vaikka James tai David. Tai Madonna! Se olisi aika päheetä! ”Hi Madonna, wassap?" "Nuthin' just chillin'".

www.parismarais.com/tips-on-gay-life.htm

Vaikka tiedän, että puoli vuotta on tosi lyhyt aika, niin toisinaan mietin, että mitä jos ihmissuhteet muuttuvatkin tässä välissä. Että tulen takaisin ja kaikilla on uudet omat juttunsa, ja yhdessäolo on jotenkin vaikeaa. Nämä ajatukset jäivät kyllä taka-alalle, kun tänne Ranskan suunnille tuli taas vieraita ja oli niin hauskaa viettää aikaa yhdessä. Saara, Lotta ja Leena tulivat ensin pariksi päiväksi katselemaan Rouenia, ja jatkettiin sitten Pariisiin, jonne tulivat myös Virve ja Hollannissa vaihdossa oleva Tiina.

Lotta oli etsinyt meille hotellin sijasta sisustetun asunnon, joka vielä hakuammunnalla sattui Pariiin gaydistrict Maraihin. Toisinaan ranskalaisuus-teema meni melkein jo kornin puolelle, kun juustoja ja punaviinejä maistellessa laitettiin Amélie-musiikit soimaan taustalle sinne kattohuoneistoon. Ja kaiken tämän romantiikan keskellä mut laitettiin nukkumaan SaaraLotta- pariskunnan kylkeen parisängylle… Tyypillistä.

Tuntui että nähtiin paljon kaupungista, ja juteltiin porukalla että eipä siellä kuitenkaan ihan hirveästi silti raha palanut. Esimerkiksi nähtävyyksiin upposi muhkeat 4 euroa kun kaikki alle 25-vuotiaat eurooppalaiset pääsivät Louvreen ja Centre Pompidouhun ilmaiseksi, ja ainoa mistä maksettiin oli sisäänpääsy katakombeihin. Ruoan suhteen löydettiin hyvä ja edullinen ”McDonald’s” –niminen ravintola, suosittelen sitä kaikille Pariisin- matkaajille. Itse ostin vielä iltapäivällä junaeväät paikallisesta ”Subway” –ketjusta, mikä myy täytettyjä patonkeja. Ketkään muut kuin ranskalaiset eivät voisi kyllä keksiä vastaavaa konseptia!

Sunnuntaina muut lähtivät puolenpäivän aikoihin lentokentälle ja jäin pariksi tunniksi kävelemään ympäriinsä, ja tuntui kuin olisin ollut yksin koko Pariisissa. Joka kauppa ja ravintola oli kiinni, ja ihmiset ilmeisesti valmistautuivat niihin kuuden tunnin perheillallisiinsa kotonaan. Olin jotenkin ajatellut että  Pariisissa ihmiset vaan tekisivät taidetta ja joisivat railakkaasti punaviiniä aamusta iltaan, mutta kaupunkihan sekin vain on muiden rinnalla. Ja niin okei, odotukseni Ranskasta saattoivat myös olla hieman epärealistiset.

Future sexbombs

Tulin juuri La Palace baarista, missä olin Alejandron kanssa. Se oli ottanut selvää, että siellä olisi hyvä meno juuri sunnuntaina, mutta täällä mennään baareihin sen verran myöhään, että paikka alkoi täyttyä vasta kun meillä meni jo viimeinen yöbussi. Kerittiin sitä ennen kuitenkin jutella kaikenlaista, ja se ihminen on vaan niin inspiroiva! Sillä on todella isot suunnitelmat tulevaisuutensa suhteen, ja se myös tekee töitä niiden eteen.

Alejandro teki ensin tutkinnon ja töitä rahoituksen parissa, mutta tajusi sitten että haluaa oikeasti uran muodin parissa. Siitä lähtien se on analysoinut ilmeisesti noin jokaisen Voguen, Ellen ja Garcian mitä on ilmestynyt ja osasi kuvailla kaikki lehtien entiset päätoimittajat pukeutumista myöten. Nyt se on tullut tänne Ranskaan opiskelemaan markkinointia ja kieltä pystyäkseen joku päivä työskentelemään Pariisissa.

Sen asenne on aivan loistava, muistuttaa jotenkin Sinkkuelämän Samanthaa. Sillä oli seinällä lista asioista mitä se aikoo tehdä vuoden aikana ja sängyn yläpuolella teipattuna paperi, missä luki ”I’m a sexbomb”. Siltä se näyttääkin kun se kävelee ympäriinsä, ja oh lord se saa huomiota osakseen. Nyt olisi aika omaksua vähän Alejandro- asennetta! Mulla on esimerkiksi aika paha tapa oikein keksiä kaikkia huonoja puolia itsestäni kun katson peiliin. ”Vino nenä, haa haa! Hei vinonenä, olis varmaan kiva olla suora nenä!” Ihan typerää. Loppuillasta päädyttiin siihen, että Alejandrosta tulee uusi Voguen editor in chief, ja mä käsikirjoitan seuraavan Frendit- sarjan. You gotta dream big.



Aproov of the day

My friends discuss about your hairstyle... I think you should grow long hair. 

Tu es très belle ;)

Vastaus noin viiden ihmisen kysymykseen ”onkos paikallinen qruiser jo kaluttu?” niin on on, ja kalutaan paraikaa. Täältä löytyy Gayvox, mikä onkin aika hyvä ohjelma.

En oikein tajunnut konseptia aluksi, joten surffailin siellä vaan ympäriinsä ja katselin että mikäs sivusto se oikein on. Jossain vaiheessa tuli kuitenkin ilmoitus että mulla ei ole enää jotain kredittejä. Niitä oli aloittaessa saanut 100 ja ne aina väheni kun vaikka meni jonkun valokuva-albumiin. Sen jälkeen se muuttuu maksulliseksi ja nyt en siis voi tehdä siellä enää mitään, paitsi katsoa ihmisten profiileja.

Mun profiili on varmaan mielenkiintoinen, uskoisin että esittelytekstini kuulostaa ranskalaisen korvaan jotakuinkin tältä: ”Päivää! Minä tulen kylmästä Suomesta. Minä tulin tänne opiskelemaan. Huono ranska, kiva tyyppi :):) Kirjoita kirje!”

Siellä on kuitenkin ilmainen chat, mikä on kiva. En koe että mulla nyt on jokin kauhea ranskalaisen rakastajattaren metsästys päällä, mutta ihan mukavaa vaan jutella siellä ihmisten kanssa. On se kyllä hieman turhauttavaa. Tietysti itse kirjoittaa suomea chatissa puhekielellä tyyliin ”Sappho, meen nukkuu!”, mutta koitapa ottaa tosta selvää ranskaksi! Tuntuu ihan kun lukisi jotain salakieltä, kun ne laittaa lauseen vaikka että J sui cz ma mer. Millä siis halutaan sanoa Je suis chez ma mère (olen äitini luona). Que=ke ja me=m… Kirjakieltä, s’il vous plaît.

Lily Allen - Blank expession

Teen taas Power point esitystä ylihuomiselle, ja tuli mieleen kirjoittaa siitä edellisestä esityksestä mikä mulla oli.

  

Täällä tuntuu olevan tapana tehdä tosi kekseliäitä esityksiä, missä kalvot toimivat pelkkänä taustana, joissa on jättiotsikoita ja jättikuvia. Ja paikalliset saavat ne toisinaan toimimaan tosi hyvin! Esimerkiksi Cross-cultural issues- kurssilla oli aiheena burkhakielto Ranskassa, ja opiskelijat pitivät siitä debatin niin, että yksi leikki uskontotieteilijää, toinen edusti valtion näkemystä ja niin edelleen. Oli paljon kiinnostavampi seurata sitä, kun jotain perinteisen suoraviivaista ”burkhalaki Y tuli voimaan hetkellä X.”

Meidän esitys oli kuitenkin In My Opinion täysi katastrofi. Kurssi oli nimeltään Critical thinking ja meille oli arvottu aiheeksi Green political thought. Saatiin siitä hyvät paperit, missä oli mielestäni aika vaikeitakin teorioita ja käsitteitä. Tapaamisessä kukaan ei siis ollut kuitenkaan lukenut näitä materiaaleja, joten päädyttiin lähinnä siihen että jokainen tekee jotain ja lyödään ne vaan aamulla yhteen.

Esitys varmasti myös näytti täsmälleen tältä, ja oli jokseenkin psykedeelinen kokemus… Opettaja kommentoi joka väliin jotain ”booooring, more interactivity!” tai ”too much text, I don’t want to read!” ja välillä sai itse huutaa sen päälle että sai puheenvuoron. En ymmärtänyt taas mitään mitä se ranskalainen poika selitti, mutta jotain se huitoi oman osuutensa ja Camille näytti kolmen minuutin videon, jossa oli koralleja vedessä. Kolme minuuttia koralleja vedessä.

Sen lisäksi se oli valmiiksi tulostanut tekemänsä pelin, missä opiskelijat olisivat voineet kysellä toisiltaan mikä uhanalainen eläin on kyseessä. Suomessa varmaan heitettäisiin ulos kurssilta jos joku aloittaisi pelin missä ihmiset kyselee toisiltaan ”Well this animal is like black and white and it eats eucalyptus”. Koska esityksessä ei ollut mitään kontrollia, aika kuitenkin loppui ennen kuin päästiin pelaamaan tätä kriittisen ajattelun huipentumaa.

Tavallaan mun tekisi mieli laittaa tähän uuteen esitykseen vaan jotain koko kalvon kokoisia neonvärisiä kuvia, ja sitten taas… Äh, I’m all confused.

Aproov of the day:

Ap: What are those?

Me: They’re olives.

Ap: Oh, I know olive oil. I like it!

Me: Well then I think you would like olives as well.

Ap: Yeah. I put the olive oil into my hair, that stuff is good.

Hellou hellou

En olekaan nyt hetkeen päivitellyt tänne mitään, mutta hyvää kuuluu edelleen. Välillä tuntuu vaikealta pitää yhteyksiä sinne Suomeen, siinä tulee niin nopeasti ikävä teitä ihmisiä siellä. Jos nyt rehellisiä ollaan, niin en ole kertaakaan soittanut sinne, ja lähetetyt sähköpostitkin voi laskea yhden käden sormilla… Mutta jatkan nyt ainakin tänne kirjoittelua!

Nina ja Taru olivat tosiaan käymässä pari viikkoa sitten.  Nina on nuorempana harrastanut muodostelmaluistelua, ja ollut sattumoisin jotain viisi kertaa aikaisemmin Rouenissa French Cupissa. Nina ja Taru saivat järjestettyä matkan kivasti juuri viikonlopuksi jolloin turnaus oli, joten käytiin sekä perjantaina että lauantaina katsomassa kisoja. Toivottavasti termit menivät nyt oikein, koska yleensä mun ja Ninan keskustelu aiheesta menee rataa ”Kauan sä nyt pelasitkaan kaunoluistelua?” ”Mä en ole PELANNUT mitään ja se on MUODOSTELMAluistelua.” Relax, mom.

Ninan alkuperäinen ajatushan oli, että säästetään rahaa ja väärennetään kisapassit. Se kertoi kokemuksen rintaäänellä, että joka päivä luistelijoilla on eri värinen pääsylippu ja ”ne on tosi helppo tehdä itse jos tiedetään päivän väri!” No ehkä se ei nyt ollut ihan tosissaan ja perään se lisäsi ettei myöskään näytetä kovin taitoluistelijoilta.

Mutta oli tosi hauskat muutamat päivät yhdessä. Nina opetteli koko matkan aktiivisesti ranskaa ja sanoitti ranskankielisen kappaleen kitarasäestyksellä. Ensimmäisen kappaleen lyriikat olivat ”Je ne parle pas francaise” (en puhu ranskaa), ja toinen kappale jatkui hieman epäjohdonmukaisesti edelleen ranskaksi ”Est-ce que tu sais oú est Monoprix?” (tiedätkö missä on Monoprix, eli paikallinen ruokakauppa). Käveltiin paljon ympäriinsä ja katseltiin nähtävyydet, jotka rehellisyyden nimissä ovat kaikki keskenään identtisiä harmaita kirkkoja.  Lauantaina jatkettiin sitten XXL:ään Alehandron kanssa, missä se latino vietiin kyllä käsistä! Meillä meni laskut sekaisin illan kolmannen miehen kohdalla :)

Kerkesin viime viikon talvilomalla tehdä jo vastavierailun Englantiin, missä Taru on vaihdossa, kirjoittelen siitä vaikka ensi osiossa lisää.

Nina teki hyviä alelöytöjä

Ja taru tarjoili punaviiniä

Gaydar, still got it

Vanhempani olivat viikonlopun Pariisissa, joten menin myös sinne käymään. Monet täällä Rouenissa opiskelevat ovat itse asiassa valinneet koulun osittain juuri Pariisin läheisen sijainnin takia. Junamatka kestää vain vähän yli tunnin, ja 50 euroa maksavalla alennuslipulla saa kaikki junamatkat Ranskassa vuodeksi puoleen hintaan. Oli oikein mukavat pari päivää, varsinkin kun metrolla on niin helppo liikkua, että lyhyessäkin ajassa kerkeää nähdä paljon kaupungista.

Paluumatkalla satuin tunnistamaan junavaunusta yhden pojan koulumme vaihtariksi, ja juttelimme sitten matkan Roueniin. Alejandro on Kolumbiasta kotoisin, ja kerinnyt jo opiskella Jenkeissä ja Englannissa. Olen ihaillut sen vaatteita ja tyyliä ja täytyy kyllä sanoa, että gaydarini oli antanut pieniä singnaaleja, että Alejandro saattaa myös olla homo. Jossain vaiheessa matkaa se sitten kertoikin missiostaan hankkia ranskalainen poikaystävä, jotta oppisi kieltä hyvin. Täydellisen englannin se oli oppinut edelliseltä brittipoikaystävältään, ja sanoi että se oli paras tapa oppia.

Homoaiheeseen päästyä Alejandro kertoi pitävänsä erityisesti vaaleista pojista ja mä puolestani avauduin, että esimerkiksi Amy Winehouse on todella kaunis. Alejandro kertoi asuneensa juuri ennen tänne tuloaan Lontoossa, ja nähneensä sen siellä! Oon niin kateellinen! Alejandro oli ollut ostamassa tupakkaa, ja Winehouse oli juossut kadulla karkuun jotain viittä paparazzia ja räyhännyt jotain tyyliin: ”You fucking fuckshit fuckers!!”.  Aww. 

Alejandro asui myös korttelin päässä Kate Mossista, ja oli nähnyt sen supermarketissa ostamassa tupakkaa. Voin kohta varmaan alkaa repimään tästä blogista mainostuloja, jos saan selville lisää näinkin mehukkaita julkkisjuoruja :)

Alejandro oli yksi ilta jo ollut täällä homobaarissa nimeltä XXL, ja sanoi että muuten oli mukavaa, mutta oli vähän tylsää olla siellä yksin. Tiedän missä paikka on, koska menin valmiiksi etsimään viereistä Bar Floweria, johon ajattelin viedä Ninan ja Tarun ensi viikonloppuna. Juteltiin sitten, että meidänhän pitää lähteä yhdessä joku ilta Rouenin yöelämään. En tiedä tullaanko oikeasti menemään ulos, mutta se kuulostaa kyllä hauskalta! En oikein tiedä kummalta odottaisin enemmän, paikalta nimeltä Bar Flower, vai paikalta nimeltä Bar XXL.

Paris Fashion Flash 2010: Happy anime hairmodel posing

L'école

Pääraksa


 















Ja paikallinen Chydenia

  

My way or the high way

Aargh ranskalaiset! Tulin just ryhmätyösessiosta, missä meistä neljästä ryhmäläisestä kolme oli ranskalaisia. Tehtiin yhdessä Power Point- esitystä keskiviikoksi ja tuli vaan selvästi ilmi, että ollaan totuttu niin erilaisiin esityksiin! Olin ensinnäkin ainut joka oli lukenut annetun aineiston ja miettinyt joitain kalvoja valmiiksi. Enkä tosiaan saanut niin innostunutta vastaanottoa kun olin ajatellut… Mun slideissa oli kuulema oli kahden bulletpointin jälkeen liikaa tekstiä, ja yli seitsemänkirjamiset englannin sanat olivat turhauttavia yleisölle. Musta oli ihan älytöntä, että voitaisiin olla tunti muun luokan edessä mitään asiapitoista tekstiä ylhäällä.

Mutta aloin pikkuhiljaa ymmärtää, että katson asioita tosi siitä näkökulmasta, mihin itse olen tottunut. Täällä puheella, esiintymisellä ja interaktiivisuudella on niin paljon suurempi painoarvo. Esimerkiksi luennoitsijoille tuntuu olevan ensisijaista tehdä persoonallaan vaikutus, toisinaan niillä saata olla mitään kalvoja ollenkaan. Ja kun alkaa tarkemmin miettimään, niin hyvin on toiminut. Kertaakaan ei ole nukuttanut, ja aiheita on kuitenkin käsitelty laajasti ja asiapitoisesti. Eli kai se on pakko myöntää, että muut ryhmäläiset olivat oikeassa, ei täällä kukaan jaksaisi kuunnella, jos alkaisi pitämään jotain tylsää monologia paperilta.

Vaikka tässä nyt vielä nuolen haavojani äsköisen jäljiltä, niin täytyy sanoa, että ranskalaiset ovat olleet kyllä pääsääntöisesti tosi mukavia. Olin jostain iskostanut päähäni ajatuksen, että täällä ihmiset voisivat olla vähän tylyn oloisia, mutta päinvastoin. Kaikkialle minne menee, niin ihmiset auttavat mielellään ja ovat kohteliaita. Se stereotypia sen sijaan on pitänyt aika paikkansa, että ranskalaiset eivät niin hirveästi puhu englantia… En saa esimerksiksi sen yhden meidän ryhmäläisen puheesta oikeastaan mitään selvää. Tänään tajusin lauseen ”We could show a funny video… Or play music!”. Ehkä me keskiviikkona stten heilutellaan innostuneesti ja ranskalaisittan käsiämme, puhutaan vähän, ja soitetaan lopputunti musiikkia :)

Cross-Cultural Issues

On ollut tosi kiinnostavaa keskustella täällä muiden vaihtareiden kanssa ja oppia myös ihan erilaisista paikoista, eikä ainoastaan Ranskasta ja länsimaalaisesta kulttuurista. Olen esimerkiksi tutustunut pari kerrosta alempana asuvaan intialaiseen Aprooviin, joten on tullut juteltua erityisesti siitä millaista Intiassa on elää. On hauskaa, kuinka jotkut itselleen niin normaalin tuntuiset asiat eivät tietenkään ole intialaiselle niin itsestään selviä. Hengailtiin eilen tossa käytävällä, ja join siinä samalla siideriä. Tarjosin sitä sitten Aprooville ja sen kaverille Vicille ja ne oli ihan ihmeissään: ”Ooh what is this? It tastes so good!”. Aamulla kaupassa käydessä ne kyseli että “Where is that cider drink? We’re gonna buy a bottle… No, many bottles of it!”.

Siellä kaupassa käydessä sai vähän perspektiiviä siihen, että ei erot Suomen ja Ranskan välillä monessa asiassa ole kyllä kovin radikaaleja. Tai että kyllä sitä vaikka ruoista suunnilleen kaikki eri tuotteet tunnistaa ja tietää että mitä oliivit tai mysli on, mutta eivät ne tietysti ole tavallista jostain ihan muualta tuleville opiskelijoille. Myös monet käytännön asiat toimivat täällä ihan samalla periaatteella kuin kotonakin. Aproov valitteli, ettei sen bussikortti toimi ja kysyin, että kuinka paljon se ladannut siihen aikaa tai rahaa. Se oli kuvitellut, että sillä seitsemän euron kortilla voi vain vapaasti liikkua ympäriinsä.

Aproov oli kyllä jo kotona etukäteen varautunut tähän kulttuurishokkiin. Juteltiin jotain matkatavaroista, ja se sanoi ottaneensa 47 kiloa tavaraa mukaan. Ihmettelin sitten siinä, että miten sen huone oli silti niin tyhjän näköinen, vaikka sillä oli 30 kiloa enemmän tuomisia kuin mulla. ”I’ve already eaten most of it”. Sen matkatavaroissa oli siis ollut mukana parikymmentä kiloa intialaisia instant- ruokia :)

On myös kätevää että tossa naapurissa on nyt joku joka on hyvä tietokoneiden kanssa. Kerroin jostain ongelmasta tän läppärin kanssa, ja se korjasi sen liikkumalla tällä koneella suomenkielisissä valikoissa! Se joko tunnisti pikkukuvakkeesta että mitä mikäkin asia tarkoittaa, tai muisti ulkoa mistä löytyy esimerkiksi ohjauspaneeli-valikko. ”What did I told you. We Indians, we’re good with computers!”

   
Nyt kone pelittää! Dataan useimmiten tässä asennossa.

Normandy

Opiskelut alkoivat jo maanantaina, mutta keskiviikko ja torstai olivat varattu ranskan intensiivikursseille oman kielitason mukaan jaotelluissa pienryhmissä. Eri opettajat vetivät koko päivät kielioppia, keskusteluita sekä kuullun- ja luetunymmärtämistä. Suurimmassa osassa tehtäviä aiheena oli tietenkin Ranska, joten samalla sain kiinnostavaa tietoa muun muassa Rouenin ruoka- ja juomakulttuurista.

Rouen sijaitsee siis täällä Pohjois-Ranskan Normandiassa, alueella mikä kattaa sellaiset 5 % Ranskan pinta-alasta, ja jossa asustelee samaiset noin 5 % koko Ranskan asukasluvusta. Alueella ei tuoteta lähes lainkaan viiniä, vaan viinirypäleiden sijaan täällä kasvaa omenapuita Omenaviljelmien myötä täällä tehdään paljon siideriä sekä calvadosta, eli omenabrandyä. Camenbert- juusto on täältä, samoin kuin neliönmallinen le Point-l’Evêque, oranssikuorinen le Livarot ja sydämenmallinen le Neufchâtel. Alue on tunnettu myös muista maitotuotteistaan, joista lähes kaikki on tehty lehmän- eikä esimerkiksi vuohenmaidsta.

Viimeisenä kurssilla oli ohjelmassa Quizz, tunti todella outoja kysymyksiä Ranskan kirjallisuudesta, maantieteestä, historiasta, kuvataiteesta sekä ruoasta. Osasin kertoa kenen ranskalaisen kanssa Eva Longoria seurustelee, mutta suurimpaan osaan oli melko mahdotonta keksiä vastausta (”Mistä eläimestä ranskalaiset pitävät? - Kissasta”). 

Kurssin jälkimainingeissa oli sitten bileet Triplex- nimisellä yöklubilla. Mentiin sinne bussikyydeillä, ja 15 euron lippuun sisältyi open bar. Paikan päällä selvisi sen tarkoittavan, että KUJ- henkinen opiskelijaporukka teki baaritiskeillä itse drinkkejä ja vaihtoehtoina olivat viskikola, vodkaomenamehu tai vodka-appelsiinimehu. Niitä olisi voinut kyllä ennemminkin kutsua isoiksi shoteiksi kun drinkiksi… On ihan keksittyä, että ranskalaiset juovat sivistyneesti kaksi lasia viiniä ja lopettavat siihen. Mutta hauskaa oli, varsinkin viime perjantaina olisi myös ollut opiskelijabileet yhdessä keskustan baarissa, mutta nukahdinkin vahingossa sängylle jo ennen kahdeksaa.

Le IKEA

IKEA snaps IKEA food

WE IS GOING TO HAVE FUN!!!

Se täytyy kyllä sanoa, että on ollut tervetullut olo lähteä tänne Ranskaan. Kaikkien Rouen Business Schoolin käytännön ohjeiden lisäksi täällä on Cultures Connection- niminen porukka, keiden tehtävä on pitää meistä huolta ja keksiä kaikkea ajanvietettä. Hauskinta ajanvietettä tähän mennessä on kuitenkin ollut lukea porukan lähettämiä sähköpostiviestejä. Englannin kieli on ihan hyvää, joten ei siinä mitään, mutta ne fontit ja huutomerkkien määrä!!!!!!!! Sisältö on ollut kiteytettynä: We is going to have a lot of parties, happy hours, trips, we will drive you to grocery stores, you will see France and we will indroduce you to French culture…. ;) 

Viesteissä oli kuitenkin käsitelty myös vakavampia aiheita: 

 “It can be exciting to study abroad, but some students may find the experience of coming to a new country and a new culture a bit overwhelming. The combination of missing friends and family and adapting to a new environment can induce 'culture shock' (common symptoms: Sadness, loneliness, melancholy, Insomnia or excessive sleep, Changes in mood, depression, feeling vulnerable, Anger, irritability, resentment, Loss of identity , Feeling of being lost or overlooked.) This is a popular term for describing the impact of moving from a familiar culture to one that is unfamiliar “ . 

Oheen oli koottu ohjeita culture shockin lievittämiseksi. Tässä muutamia lempikohtiani listalta:

-Tell yourself that what you are experiencing is normal.

-Have familiar things with personal meaning around you, such as photos or ornaments. (Ornaments… I knew I forgot something!)

-Learn to include a regular form of physical activity into your routine.

-Try to find familiar food if you can.

-Maintain contact with your ethnic group and if possible with local students.

-Links with faith community are helpful to some students. (contact your coordinator who will give you some information about places of worship in Rouen). 

A place of worship in Rouen  

Ja tietysti kaikesta infosta oleellisin: our French buddies. Sen lisäksi, että kerrottiin, että täällä tulee olemaan French buddies waiting for us, niin jokaiselle oli luvassa oma, personal French buddy. Muutama päivä ennen mun lähtöä yllätyinkin iloisesti kirjautuessa FB:hen, kun joku poika oli lähettänyt Friend Requistin. Kuvassa oli mua vähän vanhemman näköinen tummaihoinen poika, kenellä oli vakava ilme. Viestinä oli: ”I am your Godfather. Let’s keep in touch”. Let’s.