Vieläkö soitat banjoa?

Tulin viime tekstissäni sohaisseeksi ampiaispesää, ja kirjoitus aiheutti kommenttien tulvan blogini lukijakunnalta (Linda). Alkajaiseksi voisin tunnustaa, että kulutushysteriani Disneylandissa ei päättynyt avaimenperään. Sen LISÄKSI ostin Ninalle syntymäpäivälahjaksi Disney- prinsessojen muotoista pastaa. Find the Magic of Disney in your Pasta.

No niin, vitsit sikseen. Lindan pontit oli, as usual, hyvin perusteltuja ja musta aihe on ylipäätänsä tosi kiinnostava. Vaikka kulutuksen vähentäminen on todella tärkeä aihe, ja taitaa olla pakko myöntää, että monet brändit haluavat omalta osaltaan päinvastaista, niin sitä No logoa lukiessa itseäni kiinnosti erityisesti tuotemerkki pelkkänä nimenä. Että jos olen joka tapauksessa hankkimassa sitä yhtä kahvinkeitintä (ja ympäristön kannalta on varmaankin oleellisinta, että niitä on vain se yksi ja sama mahdollisimman pitkään) niin, että miksi ihmeessä sen pitää ehdottomasti olla Moccamaster. Lapsuudessa kotonani on aina ollut Moccamaster, ja miellän sen positiivisiin asioihin. Mutta on hassua, että esine, jossa lukee tietyn yrityksen nimi tekee kodistani kotoisamman, eikä vaikka pelkkä kahvin tuoksu ja sen juominen.

Voisin kuvitella tilanteen, että olisin kesällä menossa yksin Seurasaareen, ja pysähtyisin kauppaan ostamaan jäätelön. Ostaisin sieltä todennäköisesti mansikan makuisen Pingviinituutin. Rainbowlla voisi olla täysin saman makuinen ja muotoinen mansikkajäätelö, ja silti ostaisin Pingviinijäätelön. Jos mietin tarkemmin, että miksi ostan Pingviinituutin Rainbow- tuutin sijaan, niin sanoisin että yhdistän sen suomalaisuuteen, ja siihen että on mukava kesäpäivä. Rationaalisesti ajateltuna taidan silti olla yhtä suomalainen riippumatta mitä jäätelöä syön, ja yhtälailla on tai on olematta mukava kesäpäivä.

Tietysti harvat tilanteet ovat sellaisia, että ostopäätös tehtäisiin kahden täysin samanlaisen tuotteen välillä – toinen maistuu paremmalle, on eettisempi, ympäristöystävällisempi tai ostopäätöksellä voi esimerkiksi tukea suomalaisten työllistymistä. Mutta se keskeinen ajatus mikä omassa käyttäytymisessäni ihmetyttää, on se, että vaikka kaikilla muilla aspekteilla Rainbow- jäätelö olisi täysin identtinen, niin ostaisin silti Pingviinijäätelön, koska sen kuoressa on pingviini. Ja tässä kuvitelmassa olen menossa yksin Seurasaareen, en voi edes kävellä koulun Kesko-salissa ympäriinsä kalliimman jäätelön kanssa ja saada arvostusta. Mitä enemmän mietin tätä, sitä typerämmäksi tunnen itseni! (Kyllä kyllä, koulustamme löytyy myös muun muassa Nokia- ja SOK-salit sekä Tieto-Enator- tietokoneluokka).

Monissa tapauksissa mainonta perustuu johonkin järkevään tietoon: tämä auto kuluttaa vähän – osta tämä. Mutta tässä Valio syytää rahaa mainontaan, jossa sympaattinen pingviini kävelee televisiossa, ja itse menen hypnotisoituna ostamaan pingviinijäätelöä. Ja koomisinta tässä on, että ensi kesänä Seurasaareen mennessäni ostan todennäköisesti silti sen saman Pingviinituutin.

Ehkä. Once again… I’m all confused.