Vanhempani olivat viikonlopun Pariisissa, joten menin myös sinne käymään. Monet täällä Rouenissa opiskelevat ovat itse asiassa valinneet koulun osittain juuri Pariisin läheisen sijainnin takia. Junamatka kestää vain vähän yli tunnin, ja 50 euroa maksavalla alennuslipulla saa kaikki junamatkat Ranskassa vuodeksi puoleen hintaan. Oli oikein mukavat pari päivää, varsinkin kun metrolla on niin helppo liikkua, että lyhyessäkin ajassa kerkeää nähdä paljon kaupungista.
Paluumatkalla satuin tunnistamaan junavaunusta yhden pojan koulumme vaihtariksi, ja juttelimme sitten matkan Roueniin. Alejandro on Kolumbiasta kotoisin, ja kerinnyt jo opiskella Jenkeissä ja Englannissa. Olen ihaillut sen vaatteita ja tyyliä ja täytyy kyllä sanoa, että gaydarini oli antanut pieniä singnaaleja, että Alejandro saattaa myös olla homo. Jossain vaiheessa matkaa se sitten kertoikin missiostaan hankkia ranskalainen poikaystävä, jotta oppisi kieltä hyvin. Täydellisen englannin se oli oppinut edelliseltä brittipoikaystävältään, ja sanoi että se oli paras tapa oppia.
Homoaiheeseen päästyä Alejandro kertoi pitävänsä erityisesti vaaleista pojista ja mä puolestani avauduin, että esimerkiksi Amy Winehouse on todella kaunis. Alejandro kertoi asuneensa juuri ennen tänne tuloaan Lontoossa, ja nähneensä sen siellä! Oon niin kateellinen! Alejandro oli ollut ostamassa tupakkaa, ja Winehouse oli juossut kadulla karkuun jotain viittä paparazzia ja räyhännyt jotain tyyliin: ”You fucking fuckshit fuckers!!”. Aww.
Alejandro asui myös korttelin päässä Kate Mossista, ja oli nähnyt sen supermarketissa ostamassa tupakkaa. Voin kohta varmaan alkaa repimään tästä blogista mainostuloja, jos saan selville lisää näinkin mehukkaita julkkisjuoruja :)
Paris Fashion Flash 2010: Happy anime hairmodel posing







